Finda on aktiivinen ICT-alan omistaja ja konsernin emoyhtiö, jonka toiminta-ajatuksena on konsernin liiketoimintaa ja omistuksia kehittämällä ja aktiivisella osinkopolitiikalla kasvattaa omistaja-arvoa noin 56 000 osakkeenomistajalleen. Lisäksi yhtiö tekee uusia sijoituksia pieniin ja keskisuuriin kasvuyrityksiin. Yhtiön varallisuus antaa mahdollisuuden merkittäviin pitkäjänteisiin omistuksiin. Yhtiön toimintastrategiaa on tarkemmin selvitetty vasemmalla näkyvän ”strategia” –otsikon alla.
Finda ei, toisin kuin edeltäjänsä Satakunnan Teletieto ja Lännen Puhelin, toimi teleoperaattori- tai puhelinyhtiönä, vaan kyseinen liiketoiminta yhtiöitettiin vuonna 2007 Finda -konsernin osakkuusyhtiöön DNA Oy:öön, joka on maan kolmanneksi suurin teleoperaattori. Tämän liiketoimintasiirron jälkeen Finda on toiminut ICT-alan aktiivisena toimijana ja omistajana, jonka palveluksessa on tällä hetkellä kaksi henkilöä. Tele- ja tietoverkkoliiketoimintaan liittyvä henkilökunta on siirtynyt DNA:lle. Finda on merkittävä omistaja DNA:ssa.
Suurin osa Findan nykyisistä osakkeenomistajista on aikanaan tullut yhtiön omistajiksi omistettuaan puhelinosakkeen tai –osuuden paikallisissa puhelinyhtiöissä. Nyt tällaiset puhelimeen liittyneet omistukset ovat siis muuttuneet ICT-alan omistajan osakkeiksi.
Finda -konserni linkissä on lisää tietoa Findan edeltäjien historiasta.